Vihdoinkin vapaapäivä!

Huh, meneepäs aika vauhdilla! Tässä on hurahtanut pitkä pätkä töissä ilman vapaapäiviä, ja tämä blogin päivittäminen on häpeäkseni jäänyt ihan taka-alalle. Ihania kommentteja tänne on lukijat jättäneet, ne ovat lämmittäneet mieltäni, ja olen ne kyllä kaikki lukenut. Kiitos edelleen!

Pitää ihan miettimällä miettiä, mitä kaikkea on tapahtunut sitten viime päivityksen.

Tihkin rohkeuden kehitys on ehkä jonkin verran hidastunut. Olen esimerkiksi pikkuhiljaa siirtänyt Tihkin ruokakuppia poispäin olohuoneesta, ensin kynnyksen luo, sitten kynnyksen yli ja siitä pikkuhiljaa hilannut sitä eteistä pitkin. Viimeisen muutaman päivän aikana Tihki ei ole uskaltanut mennä syömään, jos kuppi on ollut kovinkin kaukana, ja olen sen joutunut siirtämään takaisin kynnyksen lähelle. Yhä edelleen se kyllä rupeaa piipittelemään olohuoneessa, kun kuulee, että ruokakuppien täyttö on meneillään, mutta ei silti uskalla tulla olohuoneesta pois. Ainoa tilanne, missä se sieltä poistuu, on uloslähtö.

Pieniä valonpilkahduksiakin onneksi on. Muutamana aamuna Tihki on selvästi saanut pieniä hepuleita aamupissalle lähtiessä. Hyvin pieniä, ja hyvin tihkimäisiä, mutta hepuleita kuitenkin. Se säpsyilee korvat takaviistossa eteisessä silminnähden intopiukeana, kunnes muistaa, että pitikin jänskättää. Ne on niitä hetkiä, kun se oikea Tihki sieltä aran koiran kuoren alta pilkistää, ja jotka antavat toivoa, että Tihkistä vielä jonain päivänä tulee Onnellinen Koira. Hassuna yksityiskohtana mainittakoon, että sohvalle Tihkin kanssa ilmestyy aina pehmoleluja, ja veikkaan, että Tihki ne itse sinne kantaa.

Eräänä päivänä A:n tullessa töistä kotiin, oli vastassa oikea vahtikoira! A sai kuvattua olohuoneen ikkunan läpi salaa videopätkän, missä Tihki seisoo nojatuolilla ja haukkua louskuttaa oikein komeaa vahtihaukkua. Onneksi asutaan maalla, niin ei tarvitse pelätä naapurisovun puolesta.

Videoista puheen ollen, sain vihdoin ja viimein videolle, kun Tihki heiluttaa häntää:

Tihki ekaa kertaa yläkerrassa, turvana Kössi

Enää ei tarvitse pelätä <3

Viikon verran Tihkiä

Eilen tuli kuluneeksi viikko siitä, kun Tihki meille saapui. Siihen viikkoon on mahtunut kaikennäköistä edistystä ja monenmonta onnenhetkeä.
Viikonloppuna oli sen verran kiirus, etten kerinnyt tännekään kirjoitella, Facebookin puolelle laittelin jotain kuvamateriaalia viikonlopun tapahtumista. (Jos ette jo ole liittyneet Hullunkuriton perhe -ryhmään, tehkää se nyt!)

Tihki sai instant-tupeen Elmerin avulla!

Harjoittelimme hieman olohuoneesta poistumista, lihapullien avulla tottakai. Tempo ja Joiku yllättäen olivat hanakasti kyllä tässä tapahtumassa mukana, koska lihapullat. Olimme poikien kanssa eteisessä ja huutelin Tihkiä mukaan myös. Se kyllä kuuli, että pojat saavat jotain herkkuja, ja olohuoneesta kuuluikin armoton steppaus sohvan ja nojatuolin välillä. Hetken päästä kuului hyvin tomera VÄY, kun Neiti Arkajalka ei nähnyt, mitä siellä eteisessä oikein tapahtuu, ja se selkeästi ärsytti. Lopulta se uskaltautui kuitenkin kynnykselle kurkkimaan. Siinä se aikansa seurasi ja nuoleskeli huuliaan, kun pojat söivät lihapulliaan. Näki kyllä, että hinku samoihin puuhiin oli hillitön, mutta kun ei uskallus ihan riittänyt. No riitti se sitten loppujen lopuksi, ja yhden lihapullan se kävikin luotani hakemassa, jonka jälkeen se kipitti nopeasti takaisin olohuoneeseen turvaan. Tämä oli kuitenkin suuri edistys, sillä eihän se ole (todistettavasti ainakaan) muissa huoneissa omaehtoisesti käynytkään. Ahne koira on helppo motivoida!

Apuopettajat - ja on se oppilaskin siellä taustalla

Uskalsinpas!

Sunnuntaina seurasin sydän onnesta sykkyrällä, kuinka Elmeri, tuo Maailman Valtias, Kaiken Omistaja, joka ei koirista välitä tuon taivaallista, hyvin määrätietoisesti tassutteli sohvalla köllöttelevän Tihkin viereen hurjasti kehräten ja meni ihan kylkeen kiinni kerälle. Tihkiä hetken aikaa ilmeestä päätellen vähän hirvitti tämä tällainen yllättävä läheisyys, mutta lopulta sekin rentoutui, ja kohta parivaljakko oli täydessä unessa minun räpsiessä heikkolaatuisia kuvia tippa silmäkulmassa vieressä. Reippaat puoli tuntia ne siinä tuhisivat umpiunessa, ja minulla viivästyi ruuanlaittokin, kun en malttanut siitä lähteä. Kyllä Elmeri on sitten viisas kissa.

Riemukas alku päivälle!

Tämä aamu alkoi hyvinkin sykähdyttävissä merkeissä. A heräsi siihen, että Tihki haukahti alakerrassa. Nousin ylös ja olohuoneen ovelta huikkasin, että lähdetäänkö aamupissalle. Tihki hyppäsi samantien ylös ja kipitti suoraan eteiseen, jossa se korvat töröllään steppasi eestaas, mutta ei yhtään hermostuneen oloisesti, vaan enemmänkin innokkaana. Se seurasi koirapoikien esimerkkiä ja istahti sievästi odottamaan, että hihna laitetaan kiinni. Se oli selvästi iloisissa fiiliksissä lähdössä ulos.
Muutenkin se on nyt paljon rennomman oloinen kuin vielä eilen, saati toissapäivänä. Kehitystä tapahtuu joka päivä, ja jokainen uusi rohkaistumisen merkki saa sydämeni mykkyrälle, kun olen niin iloinen tuon pienen Tihkiäisen puolesta. Muutaman kerran se on heilutellut häntäänsäkin. Ympäristöön se kiinnittää yhä enemmän huomiota, samoin meihin sillä on jo ihan eri kontakti. Vielä ei ole kulunut edes viikkoa siitä, kun se meille tuli.

Ajattelin nyt viikonloppuna mennä auttelemaan Jokimaan eläintalolle, lauantaina minulla on iltavuoro ja sunnuntai vapaa, ja A on molempina päivinä töissä, niin minulla on paljon luppoaikaa. Talolla tarvitaan kuumeisesti apua, niin hyvin kerkeän tunnin, pari siellä jeesimään.

Tempo & Tihki

"Joiku meni mun nojatuoliin!"

Tämä on toiselta päivältä, kun Tihki antoi Tempon tulla viereiselle nojatuolille torkkumaan.

Aurinkoista torstaita!

Julkaisin tämän blogin eilen, ja tätä kävi sen jälkeen lukemassa lähes 2000 ihmistä! Olen todella hämmentynyt, kuinka montaa Tihkin elämä kiinnostaa. Kommenteista sekä täällä että Facebookin eri ryhmissä paistaa ihmisten aito myötätunto ja välittäminen tästä pienestä koirasta. Ei näköjään ole myöskään väliksi, onko sitä koskaan tavannut vai ei. Minua koskettaa syvästi kaikki tsemppaukset, onnentoivotukset ja sydämet, mitä Tihki on osakseen saanut, kiitos niistä! Tämä vain innostaa minua päivittämään blogia ahkerasti, että kaikki Tihki-fanit pysyvät perillä, miten neiti edistyy. Matka on varmasti aika pitkä, mutta meillä ei ole onneksi mihinkään kiire.

Jälleen kerran on edistystä tapahtunut. Eilisilta meni Tihkillä taas joko A:n tai minun kainalossa sohvalla makoillessa. Olivat siinä A:n kanssa torkkuneet, kun odottivat minua iltavuorosta kotiin.

Meillä on lähes sama rutiini joka aamu - nousen ylös kahvinkeittoon, jonka jälkeen koirat pääsevät aamupissalle. Tänään Tihkiä ei tarvinnut erikseen hakea sohvalta ulos, vaan se tuli itse! Kutsuin sitä olohuoneen ovelta hihna kädessäni, niin neiti hyppäsi sohvalta alas, venytteli autuaasti ja kipitti eteiseen. Aiemmin sille on pitänyt laittaa hihna kiinni jo sohvalla, ja taluttaa se ulos saakka. Aamu alkoi siis iloisissa merkeissä!

Olen tänäänkin menossa vasta illaksi töihin, joten meillä on lähes koko päivä aikaa ottaa rennosti ja nauttia tuosta ihanasta syysauringosta. 

Aamupäivällä käperryimme Tihkin ja Elmerin kanssa sohvalle ja laitoin leffan pyörimään. Uni kuitenkin vei voiton ja heräsin hetkeä myöhemmin lopputeksteihin. Leffaseurakin oli täydessä unessa.

Kävimme lenkillä tuossa viereisellä hakkuuaukealla, siellä on helpompi kulkea Tihkin hihnan kanssa, kun sitä ei tarvitse koko ajan pyöritellä puiden ja risujen ympäriltä pois kuten metsässä. Hihnassa kävely ei Tihkiltä vielä ihan luonnistu niin mallikkaasti, että se pysyisi yhdellä puolella, vaan se siksakkaa puolelta toiselle ja jää usein taakseni kävelemään.

Sisälle tulo lenkiltä on jostain syystä Tihkille vaikea asia. Ulos mennessä ei eteisessä odottelu stressaa sitä normaalia enempää, mutta sisälle tullessa se alkaa hermoilemaan jo ovea lähestyttäessä. Hirveällä vauhdilla se kipittää sisälle ja eteisessä se säpsähtelee ihan kaikkea ja ryömii pienenpienenä lattiaa pitkin. En ole tälle keksinyt mitään selitystä, mutta olen ottanut tavaksi silitellä sitä rauhallisesti niin kauan, että se selkeästi rauhoittuu ja ottaa sitten vasta hihnan irti. Tämä tapahtuu siis joka kerta. 

Se selkeästi on ruvennut enemmän reagoimaan ympäristöönsä ja omaan nimeensä. Se myös on kovasti kiinnostunut kissojen pitämästä metelistä, kun ne vetävät rallia yläkerrassa. Se tuijottaa olohuoneessa kattoon ja kallistelee päätään korvat höröllään. Kun sille kertoo metelin lähtevän kissoista, se ihan selkeästi kuuntelee. Se tuntuu muutenkin kovasti kuuntelevan, mitä sille puhuu, varsinkin, jos puhuu kuiskaillen. 

Tihki on meillä nyt viidettä päivää, ja voi jestas, miten se on jo rakas!

Tästä se lähtee!

Pienten teknisten ongelmien jälkeen sain kuin sainkin tämän blogin alulle. Kun asuu keskellä metsää, ei voi aina luottaa toimivaan nettiyhteyteen, ja joutuu harjoittamaan kärsivällisyyttä ikuisuuksia latautuvien kuvien ja sivujen kanssa. Mutta kaikesta huolimatta, 

Tervetuloa Hullunkurittoman perheen blogiin!

Aloitetaan siitä, mikä inspiroi perustamaan koko blogin - Tihkistä. Tihki saapui meille Espoosta kolme päivää sitten isänpäivänä. Koirien ensitapaaminen tapahtui ulkona, ja niin, että ensin tutustuivat Joiku ja Tihki, jonka jälkeen Tempo ja Tihki. Pojat olivat kovinkin innokkaita, ja Tihki tästä hämmentyneenä tietenkin niille pärähteli. Pojat kuitenkin yllättivät minut tilanteenlukutaidoillaan ja jättivät Tihkin rauhaan. Sisälle kun päästiin, jäi Tihki eteisen nurkkaan istumaan. Sinne menivät tervehtimään uutta tulokasta seuraavaksi kissat. Elmeri käveli totuttuun tyyliinsä häntä terhakkaasti pystyssä suoraan Tihkin luo ja haisteli sitä pitkän tovin. Tihki käänsi päätään pois, eihän se luultavasti ollut koskaan aiemmin kissaa nähnytkään. Kössi taas istahti hetkeksi katsomaan Tihkiä, ennenkuin hipsi sekin lähemmäs haistelemaan.
Tihki lopulta löysi olohuoneesta nojatuolit, joista se toisen sitten valtasikin. Sieltä käsin oli ehkä vähän turvallisempaa irvistellä liian innokkaille tervehtijöille, kun koirapojat kävivät aina aika ajoin tarkistamassa tilanteen. Ruoka maistui heti samana iltana, mikä oli hyvä merkki. Myös vesikupille Tihki meni rohkeasti, vaikka ei nojatuolista siihen yltänytkään.

Naudannahkarulla kelpasi heti ekana iltana

Kissojen reaktio yllätti minut eniten. Ne eivät ole koskaan koirista sen kummemmin välittäneet, ovat kyllä kivasti eläneet rinnakkain, mutta eivät ota koiriin juuri mitään kontaktia. Tihki kuitenkin on niiden mielestä ihana! Ne käyvät aina tasaisin väliajoin sitä puskemassa, kehräävät sille ja hengailevat mielellään Tihkin nojatuolin selkä- ja käsinojalla. Olen tullut siihen tulokseen, että ne jollain lailla ymmärtävät Tihkin pelkäävän, ja koettavat sitä omalla tavallaan rohkaista.

Elmeri tsemppaa Neiti Arkajalkaa

Kaiken kaikkiaan olen yllättynyt siitä, kuinka nopeasti Tihki on täällä rentoutunut. Olin varautunut siihen, ettei koiraan saa minkäänlaista kontaktia ainakaan ensimmäiseen viikkoon. Ei, jo silloin sunnuntai-iltana se kurkotteli nojatuolinsa reunalla keittiöön päin, kun kuuli ruokapussin rapinan. Aluksi se piti kantaa eteiseen lenkille lähtiessä, mutta sitten A keksi pukea sille pannan jo nojatuolissa, jolloin se kiltisti seuraa hihnassa ulos saakka.
Toisena päivänä se heilutti hetken aikaa häntäänsä - hyvin sievästi - kun sille juttelin.
Kolmantena iltana nostimme sen kanssamme sohvalle, ja se nukahtikin A:n kylkeen, ilmeisen rauhallisen näköisenä.

Tihki on Kotona <3

Tänään posti toi Tihkille ihan oman pannan, joten nyt on kaikilla koirilla samanlaiset. Kiitos pannasta KoirAkat!