Tästä se lähtee!

Pienten teknisten ongelmien jälkeen sain kuin sainkin tämän blogin alulle. Kun asuu keskellä metsää, ei voi aina luottaa toimivaan nettiyhteyteen, ja joutuu harjoittamaan kärsivällisyyttä ikuisuuksia latautuvien kuvien ja sivujen kanssa. Mutta kaikesta huolimatta, 

Tervetuloa Hullunkurittoman perheen blogiin!

Aloitetaan siitä, mikä inspiroi perustamaan koko blogin - Tihkistä. Tihki saapui meille Espoosta kolme päivää sitten isänpäivänä. Koirien ensitapaaminen tapahtui ulkona, ja niin, että ensin tutustuivat Joiku ja Tihki, jonka jälkeen Tempo ja Tihki. Pojat olivat kovinkin innokkaita, ja Tihki tästä hämmentyneenä tietenkin niille pärähteli. Pojat kuitenkin yllättivät minut tilanteenlukutaidoillaan ja jättivät Tihkin rauhaan. Sisälle kun päästiin, jäi Tihki eteisen nurkkaan istumaan. Sinne menivät tervehtimään uutta tulokasta seuraavaksi kissat. Elmeri käveli totuttuun tyyliinsä häntä terhakkaasti pystyssä suoraan Tihkin luo ja haisteli sitä pitkän tovin. Tihki käänsi päätään pois, eihän se luultavasti ollut koskaan aiemmin kissaa nähnytkään. Kössi taas istahti hetkeksi katsomaan Tihkiä, ennenkuin hipsi sekin lähemmäs haistelemaan.
Tihki lopulta löysi olohuoneesta nojatuolit, joista se toisen sitten valtasikin. Sieltä käsin oli ehkä vähän turvallisempaa irvistellä liian innokkaille tervehtijöille, kun koirapojat kävivät aina aika ajoin tarkistamassa tilanteen. Ruoka maistui heti samana iltana, mikä oli hyvä merkki. Myös vesikupille Tihki meni rohkeasti, vaikka ei nojatuolista siihen yltänytkään.

Naudannahkarulla kelpasi heti ekana iltana

Kissojen reaktio yllätti minut eniten. Ne eivät ole koskaan koirista sen kummemmin välittäneet, ovat kyllä kivasti eläneet rinnakkain, mutta eivät ota koiriin juuri mitään kontaktia. Tihki kuitenkin on niiden mielestä ihana! Ne käyvät aina tasaisin väliajoin sitä puskemassa, kehräävät sille ja hengailevat mielellään Tihkin nojatuolin selkä- ja käsinojalla. Olen tullut siihen tulokseen, että ne jollain lailla ymmärtävät Tihkin pelkäävän, ja koettavat sitä omalla tavallaan rohkaista.

Elmeri tsemppaa Neiti Arkajalkaa

Kaiken kaikkiaan olen yllättynyt siitä, kuinka nopeasti Tihki on täällä rentoutunut. Olin varautunut siihen, ettei koiraan saa minkäänlaista kontaktia ainakaan ensimmäiseen viikkoon. Ei, jo silloin sunnuntai-iltana se kurkotteli nojatuolinsa reunalla keittiöön päin, kun kuuli ruokapussin rapinan. Aluksi se piti kantaa eteiseen lenkille lähtiessä, mutta sitten A keksi pukea sille pannan jo nojatuolissa, jolloin se kiltisti seuraa hihnassa ulos saakka.
Toisena päivänä se heilutti hetken aikaa häntäänsä - hyvin sievästi - kun sille juttelin.
Kolmantena iltana nostimme sen kanssamme sohvalle, ja se nukahtikin A:n kylkeen, ilmeisen rauhallisen näköisenä.

Tihki on Kotona <3

Tänään posti toi Tihkille ihan oman pannan, joten nyt on kaikilla koirilla samanlaiset. Kiitos pannasta KoirAkat!