Taas on Tihki tehnyt uuden harppauksen kohti normaalia koiranelämää! Tällä viikolla A kokeili, miten se pysyisi pihassa irti. Itsellänikin se oli käynyt mielessä, mutta A ehti ensin. Eikä mitään ongelmia! Siitä lähtien on jätetty Tihkinkin flexi naulakkoon ja se on saanut hengailla pihalla kanssamme ja lenkityksetkin on menty ihan vain panta kaulassa. Sitä on hauska seurata, kun tämä uusi kokemus oli sille taas yksi sulka rohkeushattuun - se saa ilohepuleita ihan käsittämättömistä syistä ja ryntäilee päättömänä pitkin pihaa, se tutkii ympäristöään aivan eri tavalla kuin aiemmin ja se jopa vispaa häntäänsä usein. Jos olemme pihalla vaikka puunhakureissulla, se touhuaa omiaan minun ollessa puuvarastossa, mutta kun lähden kantamaan puukoreja sisälle, se seuraa minua kuin tokokoira konsanaan. Sama ihan lenkillä ollessa, se saattaa unohtua haistelemaan jotain mielenkiintoista hajua tai spurtata poikien perässä vähän matkaa eteenpäin, mutta palaa aina lähettyvilleni ja selkeästi seuraa, missä kuljen ja mitä teen. :)
Tässä vähän kökkönen video tämänaamuiselta pissalenkiltä. Myös pojat edustavat vilahtamalla ohitse ja pärisemällä videon lopussa toisilleen, kun törmäsivät toisiinsa. Pöljät.
Muutto on nyt ehkä pahimmassa vaiheessa - kaikki tavarat on kannettu tänne uuteen kotiin ja talossa on hankala liikkua, kun joka paikka on täynnä pahvilaatikoita ja jätesäkkejä. A lähti työreissulle reiluksi viikoksi, joten minulla ei ole edes apukäsiä nostelemassa esimerkiksi televisiota paikalleen. Kissojen mielestä tämä kaaos on vain hauskaa, kun voi leikkiä vaanimisleikkejä tavaroiden keskellä ja kiipeillä kirjapinojen päällä.
Tällaisia varpaanlämmittäjiä minulla oli eräs ilta
Koira, joka vielä viime kesänä pelkäsi ihmisiä kuollakseen katsoo nyt meidän kanssamme televisiota ja toimii myös tyynynä yhteisillä päiväunilla
A nappasi salakuvan meistä päikkäreillä
Maalaiselämä on rankkaa varsinkin sunnuntaiaamuisin!
Facebook-ryhmässä olijat tietävätkin jo, miksi blogi on viettänyt hiljaiseloa useamman viikon. Löimme joulukuun puolessavälissä talokaupat lukkoon ja tarkoitus oli muuttaa vuodenvaihteen jälkeen. Tulimme uudelle talolle viettämään joulua ja tulimme siihen tulokseen, että jäädäänkin saman tien tänne. Talo myytiin meille irtaimistoineen, joten pystyimme asettumaan heti taloksi. Olemme kuskailleet tavaraa vanhalta talolta aina menojemme mukaan, ja loputkin tavarat sekä huonekalut pitäisi tuoda vielä ennen kuun puoltaväliä.
Puhelimella blogin päivittäminen on sen verran hankalaa puuhaa, että halusin odottaa pöytäkoneen saapumista.
Pitää sen verran esitellä tätä uutta kotia, että ymmärrätte, kuinka iloinen tästä löydöstä olen. Talo on pienen kylän laitamilla, pienen tien päässä metsän ja peltojen keskellä. Lähin naapuri (1 kpl) on kilometrin päässä, seuraavat sitten reippaasti kauempana. Kauppaan on matkaa 8km ja kaupungin keskustaan 35km. Eli siis tarpeeksi kaukana, muttei liian.
Talo itse on 50-luvun rintamamiestalo, pihasta löytyy iso piharakennus saunoineen ja tonttia yli hehtaarin verran. Joikun ja Tempon hihnalenkit ovat siis historiaa, ja ne saavat juosta sydämensä kyllyydestä sekä omalla pihalla että viereisissä metsissä. Tihkin kohtalo on vielä ulkoilla hihnan päässä, mutta toivottavasti jossain vaiheessa sekin voi maistaa vapauden huumaa.
Tällaisissa maisemissa nykyään käydään aamupissalla
Eläimet ovat kotiutuneet todella hyvin tänne, Joiku ja Tempo ottavat kaiken irti omasta pihasta.
Ja Tihki! En tiedä, mikä hyvä karma kaltoin kohdelluille koirille tässä talossa leijuu, mutta Tihki on reipastunut tässä kuluneen viikon aikana enemmän kuin koko meillä olonsa aikana. Se osallistuu perheen touhuihin, tulee omatoimisesti keittiöön, sekä ruoka-aikana että muutoinkin ja on muutenkin kuin aivan toinen koira. Meillä on käynyt vieraita, eikä se ole ollut heistä moksiskaan. Sen koko olemus on muuttunut paljon reippaammaksi ja lenkillä se ei enää vedä häntäänsä koipien väliin, vaan se on rennosti kaarella, kuten porokoirilla yleensä. Olemme viettäneet paljon aikaa koko perheen voimin samassa huoneessa ja Tihki myös nukkui pari yötä vieressäni. Se ei enää ahdistu läheisyydestä niin paljon kuin aiemmin, ja tuntuu jopa nauttivan silittelystä ja rapsuttelusta.
Koira, joka vielä kesäkuussa pelkäsi ihmisiä kuollakseen
Ensimmäinen päivä uudessa kodissa vei mehut koko kolmikolta
Lappalaisjaosto päiväpötköttelyllä
Yllätin Tempon ja Tihkin nuhjaamasta keskenään tässä pari päivää sitten. Yllätys se oli siksi, että Tempo on aiemmin ennemminkin väistänyt Tihkiä, eikä ole sen kanssa kummemmin kaveerannut. Johtunee Tihkin alkuaikojen murinoista ja hampaannäyttelyistä. Nyt näköjään aika on kypsä myös näiden kahden ystävyydelle.
Tihki ja Elmeri taas ovat edelleenkin parhaat ystävät, kuinkas muutenkaan.
<3
Puuhasteltavaa tässä vanhassa talossa riittää, mutta yritän parhaani mukaan päivitellä tänne kuulumisia aina, kun vaan suinkin kerkeän. Facebook-ryhmään tulee vähän useammin laiteltua kuvaterveisiä, kannattaa kurkkia sinnekin aina välillä.
