Kesä!

Aloitan jälleen tekstini pahoittelulla siitä, että viime päivityksestä on kulunut aivan liian kauan. Työrintamalla pitää kiirettä ja Hullunkurittoman perheen arjen pyörittäminen vie kyllä kaiken liikenevän vapaa-ajan. Kuvia olen kyllä ottanut paljonkin.

Jaa että mitäkö meille kuuluu? No vaikka mitä, mutta pelkästään positiivista!
Koirat nauttivat sydämensä kyllyydestä kesän lämmöstä, ja ne ovatkin aina ulkona, kun olemme kotona. Tosin aivan liian usein käy niin, että jos olemme itse sisällä, näky keittiön ikkunasta on tämä:

Oikeasti, meillä on toista hehtaaria maata ja metsää, missä koirat saisivat vapaasti juoksennella ja puuhastella, niin tuossa ne jumittavat, jos niiden seurana ei pihalla ole. Tihki rupeaa jopa komentelemaan.

Synttäreitäkin on juhlittu! Tempo täytti huhtikuussa 7 vuotta ja Joikulle tuli toukokuussa mittariin pyöreä 10. Synttärisankarit saivat tottakai asianmukaiset kakut. Joikulla piti olla tuplapohja, että kaikki kymmenen kynttilää mahtuivat.

Tihki ja herkku!

Tältä näyttää onnellinen koira - Tihki ja Maailman Hienoin Keppi!

Lappalaisakan karvanlähtöaika

Tihki vaihteeksi keppinsä kanssa

Tempon kanssa Tihki leikkii paini- ja hammasteluleikkejä

Jäätelökerjurit

Ehkä suurin uutinen tältä blogipimentoajalta on uusi perheenjäsen. Kesäkuun alussa Hullunkuriton perheemme muuttui vielä hieman hullunkurittomammaksi, kun vahvuuteen liittyi 6-vuotias mopsineiti Raisa. Raisan tarina ei ole mitenkään traaginen, vaan entisen omistajaperheen jouduttua olosuhteiden pakosta koirista luopumaan, Raisa matkasi meille halki Suomen. Itse en ole koskaan juurikaan pikkukoirista perustanut, ja mopsi rotuna oli minulle täysin outo. Raisa sujahti porukkaan todella kivuttomasti, muut koirat olivat kyllä ensimmäiset pari päivää aivan kuutamolla, että mikä tämä pieni ja röhkivä tyyppi oikein on. Raisa taas ei juurikaan muista koirista välitä, joten ne päätyivät elämään vain korrektia rinnakkaiseloa. Veikkaan, että koirat luulevat Raisan olevan vain ruma ja äänekäs kissa.
Raisasta riittäisi juttua vaikka omaan blogiin, mutta näin lyhykäisesti sanottakoon, että se on hulvattomin koirapersoona, minkä olen koskaan tavannut. En osannut arvatakaan, miten paljon hauskemmaksi elämämme muuttuisi mopsin myötä. Varsinkin Raisan.

Kesämopsi

Valpas vahti

Hieman ihmisuutisiakin tähän loppuun - minusta tuli kesäkuussa rouva. :)

Kevät tuli, kevät meni

Ääh, eilen oli vielä ihanan keväinen sää, aurinko paistoi ja ulkona tuoksui raikkaalle. Tänään, kun aamulla silmäni avasin, ikkunasta paljastui ruma totuus - takatalvi oli iskenyt yön aikana ja maassa oli muutama sentti lunta. Tätä kirjoittaessa sitä sataa koko ajan lisää, eikä keväästä ole enää tietoakaan.

Päästiin onneksi koirien kanssa edes hetken aikaa nauttimaan hyvistä keleistä, aamulenkit saivat heti aamusta hyvälle tuulelle, kun aurinko paistoi ja koiratkin olivat hyvällä tuulella.
Paljon onkin kerennyt tapahtua sen jälkeen, kun olen viimeksi blogia päivittänyt. Tihkin hihna on edelleen naulakossa, ja se hilpattaa persvillat hulmuten lenkillä vapaana niinkuin olisi aina niin lenkkeillytkin. Joikusta on tullut sen suuri idoli, ja se yrittääkin vähän väliä houkutella papparaista leikkiin. Ne ovat hellyttävä parivaljakko!

Isoveljen pylly toimii hyvin tyynynä!

Leikkiinkutsu toimi vihdoinkin!

Papparainen innostui leikkimään kepillä, Tihki ottaa mallia:

Jos mennään ihan kronologisessa järjestyksessä, niin vielä lumien aikaan meno aamuisin oli lähinnä tällaista:

Tihki alkaa pikkuhiljaa hakeutumaan myös itse lähelle ja ottamaan enemmän kontaktia. Lenkillä se "tulee luokse" kutsusta, ei toki ihan liki niinkuin nuo pojat, mutta siihen läheisyyteen kuitenkin. Seuraavaksi harjoitellaan sitä, että tullaan hakemaan nami kädestä kutsun jälkeen.

Katsottiin kuunneltiin telkkaria

Onneksi meillä on iso sohva, siihen mahtuu hyvin neljä viidestä nelijalkaisesta. Kaksijalkaisten mahtuminen on sitten neuvoteltavissa erikseen.

Näin sievästi meillä odotetaan aamupalaa, Tihki tiukasti idolinsa kyljessä.

Minulla meinaa sydän pakahtua joka päivä, kun seuraan tuon mahtavan pienen koirapersoonan kehitystä siksi upeaksi tyypiksi, joka siitä olisi alunperinkin pitänyt tulla. Samaan aikaan tunnen suurta halveksuntaa sitä ihmistä kohtaan, joka 7 pitkän vuoden ajan esti tämän kehityksen omalla välinpitämättömyydellään.

Tihki Tihkis Hukkanen, uudestisyntynyt

Hei, me lenkkeillään!

Taas on Tihki tehnyt uuden harppauksen kohti normaalia koiranelämää! Tällä viikolla A kokeili, miten se pysyisi pihassa irti. Itsellänikin se oli käynyt mielessä, mutta A ehti ensin. Eikä mitään ongelmia! Siitä lähtien on jätetty Tihkinkin flexi naulakkoon ja se on saanut hengailla pihalla kanssamme ja lenkityksetkin on menty ihan vain panta kaulassa. Sitä on hauska seurata, kun tämä uusi kokemus oli sille taas yksi sulka rohkeushattuun - se saa ilohepuleita ihan käsittämättömistä syistä ja ryntäilee päättömänä pitkin pihaa, se tutkii ympäristöään aivan eri tavalla kuin aiemmin ja se jopa vispaa häntäänsä usein. Jos olemme pihalla vaikka puunhakureissulla, se touhuaa omiaan minun ollessa puuvarastossa, mutta kun lähden kantamaan puukoreja sisälle, se seuraa minua kuin tokokoira konsanaan. Sama ihan lenkillä ollessa, se saattaa unohtua haistelemaan jotain mielenkiintoista hajua tai spurtata poikien perässä vähän matkaa eteenpäin, mutta palaa aina lähettyvilleni ja selkeästi seuraa, missä kuljen ja mitä teen. :)

Tässä vähän kökkönen video tämänaamuiselta pissalenkiltä. Myös pojat edustavat vilahtamalla ohitse ja pärisemällä videon lopussa toisilleen, kun törmäsivät toisiinsa. Pöljät.

Muutto on nyt ehkä pahimmassa vaiheessa - kaikki tavarat on kannettu tänne uuteen kotiin ja talossa on hankala liikkua, kun joka paikka on täynnä pahvilaatikoita ja jätesäkkejä. A lähti työreissulle reiluksi viikoksi, joten minulla ei ole edes apukäsiä nostelemassa esimerkiksi televisiota paikalleen. Kissojen mielestä tämä kaaos on vain hauskaa, kun voi leikkiä vaanimisleikkejä tavaroiden keskellä ja kiipeillä kirjapinojen päällä.

Tällaisia varpaanlämmittäjiä minulla oli eräs ilta

Koira, joka vielä viime kesänä pelkäsi ihmisiä kuollakseen katsoo nyt meidän kanssamme televisiota ja toimii myös tyynynä yhteisillä päiväunilla

A nappasi salakuvan meistä päikkäreillä

Maalaiselämä on rankkaa varsinkin sunnuntaiaamuisin!

Hyvää uutta vuotta!

Facebook-ryhmässä olijat tietävätkin jo, miksi blogi on viettänyt hiljaiseloa useamman viikon. Löimme joulukuun puolessavälissä talokaupat lukkoon ja tarkoitus oli muuttaa vuodenvaihteen jälkeen. Tulimme uudelle talolle viettämään joulua ja tulimme siihen tulokseen, että jäädäänkin saman tien tänne. Talo myytiin meille irtaimistoineen, joten pystyimme asettumaan heti taloksi. Olemme kuskailleet tavaraa vanhalta talolta aina menojemme mukaan, ja loputkin tavarat sekä huonekalut pitäisi tuoda vielä ennen kuun puoltaväliä.

Puhelimella blogin päivittäminen on sen verran hankalaa puuhaa, että halusin odottaa pöytäkoneen saapumista. 

Pitää sen verran esitellä tätä uutta kotia, että ymmärrätte, kuinka iloinen tästä löydöstä olen. Talo on pienen kylän laitamilla, pienen tien päässä metsän ja peltojen keskellä. Lähin naapuri (1 kpl) on kilometrin päässä, seuraavat sitten reippaasti kauempana. Kauppaan on matkaa 8km ja kaupungin keskustaan 35km. Eli siis tarpeeksi kaukana, muttei liian.

Talo itse on 50-luvun rintamamiestalo, pihasta löytyy iso piharakennus saunoineen ja tonttia yli hehtaarin verran. Joikun ja Tempon hihnalenkit ovat siis historiaa, ja ne saavat juosta sydämensä kyllyydestä sekä omalla pihalla että viereisissä metsissä. Tihkin kohtalo on vielä ulkoilla hihnan päässä, mutta toivottavasti jossain vaiheessa sekin voi maistaa vapauden huumaa. 

Tällaisissa maisemissa nykyään käydään aamupissalla

Eläimet ovat kotiutuneet todella hyvin tänne, Joiku ja Tempo ottavat kaiken irti omasta pihasta. 

Ja Tihki! En tiedä, mikä hyvä karma kaltoin kohdelluille koirille tässä talossa leijuu, mutta Tihki on reipastunut tässä kuluneen viikon aikana enemmän kuin koko meillä olonsa aikana.  Se osallistuu perheen touhuihin, tulee omatoimisesti keittiöön, sekä ruoka-aikana että muutoinkin ja on muutenkin kuin aivan toinen koira. Meillä on käynyt vieraita, eikä se ole ollut heistä moksiskaan. Sen koko olemus on muuttunut paljon reippaammaksi ja lenkillä se ei enää vedä häntäänsä koipien väliin, vaan se on rennosti kaarella, kuten porokoirilla yleensä. Olemme viettäneet paljon aikaa koko perheen voimin samassa huoneessa ja Tihki myös nukkui pari yötä vieressäni. Se ei enää ahdistu läheisyydestä niin paljon kuin aiemmin, ja tuntuu jopa nauttivan silittelystä ja rapsuttelusta.

Koira, joka vielä kesäkuussa pelkäsi ihmisiä kuollakseen

Ensimmäinen päivä uudessa kodissa vei mehut koko kolmikolta

Lappalaisjaosto päiväpötköttelyllä

Yllätin Tempon ja Tihkin nuhjaamasta keskenään tässä pari päivää sitten. Yllätys se oli siksi, että Tempo on aiemmin ennemminkin väistänyt Tihkiä, eikä ole sen kanssa kummemmin kaveerannut. Johtunee Tihkin alkuaikojen murinoista ja hampaannäyttelyistä. Nyt näköjään aika on kypsä myös näiden kahden ystävyydelle.

Tihki ja Elmeri taas ovat edelleenkin parhaat ystävät, kuinkas muutenkaan.

<3

Puuhasteltavaa tässä vanhassa talossa riittää, mutta yritän parhaani mukaan päivitellä tänne kuulumisia aina, kun vaan suinkin kerkeän. Facebook-ryhmään tulee vähän useammin laiteltua kuvaterveisiä, kannattaa kurkkia sinnekin aina välillä.

Nyt loppui sohvaperunana olo!

Taisin viime postauksessa mainitakin, että Tihkin edistyminen on ottanut vähän takapakkia. Nyt päätimme, että on aika ottaa seuraava askel ja tulla pois mukavuusalueelta. Tihki tuotiin keittiöön ja olohuoneen oviaukkoon laitettiin portti, ettei se pääse pakenemaan takaisin sohvan suojiin. Hetken aikaa oli pieni paniikinpoikanen, mutta juuston ja koirakavereiden voimalla tuli uskallusta ja tilanne rauhoittui.

Juustojakelu!

Siinä sitten koko perheen voimin vietettiin iltaa keittiössä, ja Tihkikin oli yllättävän rentona tilanteessa. Kissojen painileikit vähän hirvittivät, ja Tihki suureksi ilokseni haki turvaa minusta ja nojaili jalkoihini, kun kissojen riekkumista seurasi. Sydänhän siinä oli sulaa.

Tänään jatkettiin samalla kaavalla, ja sohvalla nukutun yön jälkeen Tihki tuotiin taas keittiöön aamupuuhiin mukaan. Se sai myös ruuan muiden kanssa keittiössä, ja hyvin maistui. Vaikka Tihki saa meillä ruuan viimeisenä, se oli valmis ennen ensimmäisenä ruokansa saavaa Joikua ja yritti kovasti kyttäillä, mitä muiden kupeista löytyy. Vaikka suurin osa keittiössä vietetystä ajasta kuluu Tihkillä pöydän alla, joutuu se kuitenkin olemaan nyt enemmän mukana arjessa kuin sohvannurkassa kyhjöttämällä. Se on nyt kuitenkin jo sen aikaa ollut osana meidän perhettämme, että on aika välillä uskaltaa vähän enemmän kuin oikeasti uskaltaisikaan.

Mamman jalkoihin nojailija

Juustotarjoilussa osingoilla myös Elmeri

Huonolaatuinen kuva, kun lappalaiset pusuttelivat keittiön pöydän alla

Meille tuli tänään postipaketti. Tontut olivat sen kuulemma ensin toimittaneet väärään osoitteeseen ja mutkan kautta se sitten päätyi meille. Vaikka vielä ei olekaan joulu, päätettiin avata se, kun kovasti kiinnosti, mitä se mahtaa sisältää. Paketista paljastui ihana kokoelma vähän jokaiselle jotakin. Siellä oli koiran vinkuleluja, tennispalloja, kissanleluja ja herkkuja sekä koirille että kissoille. Ja vähän meille ihmisillekin. Ihana Anni Turusta on paketin takana, suurkiitos! Hämmentävää, miten Tihkin tarina koskettaa niin monia, ja jopa niin kovasti, että joku lähettää lahjapaketin koko perheelle. Jestas, miten tulin hyvälle tuulelle! :)
Tihkiä paketin sisällön rapina kiinnosti, mutta se ei keittiön pöydän alta uskaltautunut lähemmäs tutkimaan. Joiku olisi kaivannut herkkuja, mutta Tempo rakastui yhteen vinkuleluun. Se kulkee tälläkin hetkellä ympäri taloa lelu suussaan sitä vinguttaen. Kissat taas ihastuivat siihen kissoille oleelliseen - pahvilaatikkoon, kuinkas muuten.

Innokkaat apulaiset auttavat paketin avaamisessa

Tihkiäkin rapina kiinnosti

Laatikko kerkesi olla tyhjänä varmaan 10 sekuntia, kun siellä oli jo kissa

Tällainen kasa sieltä löytyi kaikkea kivaa!

Vielä kerran iso kiitos Annille hyvästä mielestä! Tontut varmasti muistavat myös teidän perhettänne jouluna.

Jännittävä viikonloppu takana

Viime viikonloppu oli Tihkille jännittävää aikaa. Ensimmäistä kertaa oli koko porukka koolla, kun kaikki kolme osa-aikalasta tulivat kylään. Neiti A:n Tihki olikin jo aiemmin tavannut, ja kaikki oli mennyt oikein jouhevasti. Neiti A nuoresta iästään (pian 4 vuotta) huolimatta on kokenut konkari eläinten kanssa, ja osaakin todella hyvin Tihkin seurassa olla.
Tihki joutuikin jakamaan rakkaan sohvansa Herra O:n kanssa, ja yllättävän suvereenisti se yönsä viettikin herra O:n jalkopäässä. Herra O kertoi, että oli ensimmäisenä yönä herännyt, kun Tihki oli Joikun kanssa hammastellut ja nujunnut jotain koirien omia, yöllisiä leikkejä.
Olimme lapsia ohjeistaneet, että Tihkiä luultavasti jännittää todella paljon uudet tuttavuudet, joten on ehkä parempi, että antavat sen olla omassa rauhassaan ainakin näin ensimmäisenä tapaamiskertana.
Kävimme Tihkin kanssa pihalla samaan aikaan lasten kanssa ihmettelemässä ensilunta, ja kovat äänet kyllä neitiä kovasti jännittivät. Menimme takapihalle ääniä karkuun, Joiku oli seuramiehenä. Siellä oli Tihkillä parempi mieli ja se pystyikin rennommin tutkailemaan uutta lumipeitettä. Pieni hepulikin saatiin aikaan!

On käynyt ilmi, että Tihkillä on hieman taipumusta lelujen nakerteluun. Eilen huomasin, että Tempon rakkaan Pupun toinen etutassu oli purtu irti. Tempo itse ei lelujaan tuhoa, ja se oli mukanamme lasten kotiinvientireissulla, joten ei vaadittu kummempia CSI-tiimejä päättelemään, kuka oli syyllinen:

Naurattihan se. Tihki Tihkiäinen, joka ei uskalla edes keittiöön tulla, on omatoimisesti hakenut lelulaatikosta lelun ja aikansa kuluksi sitä jyrsinyt.

 

 

 

 

 

Tihkiä vähän ärsytti, kun Tempo tuli ihan liian lähelle

Vihdoinkin vapaapäivä!

Huh, meneepäs aika vauhdilla! Tässä on hurahtanut pitkä pätkä töissä ilman vapaapäiviä, ja tämä blogin päivittäminen on häpeäkseni jäänyt ihan taka-alalle. Ihania kommentteja tänne on lukijat jättäneet, ne ovat lämmittäneet mieltäni, ja olen ne kyllä kaikki lukenut. Kiitos edelleen!

Pitää ihan miettimällä miettiä, mitä kaikkea on tapahtunut sitten viime päivityksen.

Tihkin rohkeuden kehitys on ehkä jonkin verran hidastunut. Olen esimerkiksi pikkuhiljaa siirtänyt Tihkin ruokakuppia poispäin olohuoneesta, ensin kynnyksen luo, sitten kynnyksen yli ja siitä pikkuhiljaa hilannut sitä eteistä pitkin. Viimeisen muutaman päivän aikana Tihki ei ole uskaltanut mennä syömään, jos kuppi on ollut kovinkin kaukana, ja olen sen joutunut siirtämään takaisin kynnyksen lähelle. Yhä edelleen se kyllä rupeaa piipittelemään olohuoneessa, kun kuulee, että ruokakuppien täyttö on meneillään, mutta ei silti uskalla tulla olohuoneesta pois. Ainoa tilanne, missä se sieltä poistuu, on uloslähtö.

Pieniä valonpilkahduksiakin onneksi on. Muutamana aamuna Tihki on selvästi saanut pieniä hepuleita aamupissalle lähtiessä. Hyvin pieniä, ja hyvin tihkimäisiä, mutta hepuleita kuitenkin. Se säpsyilee korvat takaviistossa eteisessä silminnähden intopiukeana, kunnes muistaa, että pitikin jänskättää. Ne on niitä hetkiä, kun se oikea Tihki sieltä aran koiran kuoren alta pilkistää, ja jotka antavat toivoa, että Tihkistä vielä jonain päivänä tulee Onnellinen Koira. Hassuna yksityiskohtana mainittakoon, että sohvalle Tihkin kanssa ilmestyy aina pehmoleluja, ja veikkaan, että Tihki ne itse sinne kantaa.

Eräänä päivänä A:n tullessa töistä kotiin, oli vastassa oikea vahtikoira! A sai kuvattua olohuoneen ikkunan läpi salaa videopätkän, missä Tihki seisoo nojatuolilla ja haukkua louskuttaa oikein komeaa vahtihaukkua. Onneksi asutaan maalla, niin ei tarvitse pelätä naapurisovun puolesta.

Videoista puheen ollen, sain vihdoin ja viimein videolle, kun Tihki heiluttaa häntää:

Tihki ekaa kertaa yläkerrassa, turvana Kössi

Enää ei tarvitse pelätä <3