Hei, me lenkkeillään!

Taas on Tihki tehnyt uuden harppauksen kohti normaalia koiranelämää! Tällä viikolla A kokeili, miten se pysyisi pihassa irti. Itsellänikin se oli käynyt mielessä, mutta A ehti ensin. Eikä mitään ongelmia! Siitä lähtien on jätetty Tihkinkin flexi naulakkoon ja se on saanut hengailla pihalla kanssamme ja lenkityksetkin on menty ihan vain panta kaulassa. Sitä on hauska seurata, kun tämä uusi kokemus oli sille taas yksi sulka rohkeushattuun - se saa ilohepuleita ihan käsittämättömistä syistä ja ryntäilee päättömänä pitkin pihaa, se tutkii ympäristöään aivan eri tavalla kuin aiemmin ja se jopa vispaa häntäänsä usein. Jos olemme pihalla vaikka puunhakureissulla, se touhuaa omiaan minun ollessa puuvarastossa, mutta kun lähden kantamaan puukoreja sisälle, se seuraa minua kuin tokokoira konsanaan. Sama ihan lenkillä ollessa, se saattaa unohtua haistelemaan jotain mielenkiintoista hajua tai spurtata poikien perässä vähän matkaa eteenpäin, mutta palaa aina lähettyvilleni ja selkeästi seuraa, missä kuljen ja mitä teen. :)

Tässä vähän kökkönen video tämänaamuiselta pissalenkiltä. Myös pojat edustavat vilahtamalla ohitse ja pärisemällä videon lopussa toisilleen, kun törmäsivät toisiinsa. Pöljät.

Muutto on nyt ehkä pahimmassa vaiheessa - kaikki tavarat on kannettu tänne uuteen kotiin ja talossa on hankala liikkua, kun joka paikka on täynnä pahvilaatikoita ja jätesäkkejä. A lähti työreissulle reiluksi viikoksi, joten minulla ei ole edes apukäsiä nostelemassa esimerkiksi televisiota paikalleen. Kissojen mielestä tämä kaaos on vain hauskaa, kun voi leikkiä vaanimisleikkejä tavaroiden keskellä ja kiipeillä kirjapinojen päällä.

Tällaisia varpaanlämmittäjiä minulla oli eräs ilta

Koira, joka vielä viime kesänä pelkäsi ihmisiä kuollakseen katsoo nyt meidän kanssamme televisiota ja toimii myös tyynynä yhteisillä päiväunilla

A nappasi salakuvan meistä päikkäreillä

Maalaiselämä on rankkaa varsinkin sunnuntaiaamuisin!