Kössi ja Elmeri



Kun vanhan hirsitalon nurkista alkoi kuulua rapinaa, heitin puoliksi leikilläni ilmoille ajatuksen, että tarvitaan varmaankin kissa taloon. A totesi, että no otetaan. Itse olin aluksi ideaa vastaan, sillä en ollut koskaan pitänyt itseäni kissaihmisenä, vaan ne olivat mielestäni jopa hieman pelottavia eläimiä. En ollut koskaan tutustunut tarkemmin yhteenkään kissapersoonaan. Idea jäi kuitenkin muhimaan jonnekin alitajuntaan, ja yhtäkkiä huomasinkin selailevani Apulaa ja muita vastaavia tahoja.
Sitten löytyikin ilmoitus kahdesta kissapojasta, jotka olivat kotia vailla. Lähdimme kantokopan kanssa katsomaan (niinpä...) näitä, ja kuka yllättyy, jos tarina jatkuu niin, että otimme ne samalta istumalta mukaan?
Niin meille siis saapuivat veljekset Kössi Kengurukissa ja Elmeri Erakkokissa, nuo viipurilaiset orpopojat, jotka joku oli hylännyt koiratarhan portille. Minua hieman jännitti, miten koirat niihin suhtautuisivat, sillä kumpikaan ei ollut koskaan aiemmin kissaa nähnytkään. Pelkoni olivat turhia, ja kestiköhän siinä viikko, kun tilanne oli sellainen, niinkuin kissat olisivat olleet meillä aina. Itse ihmettelen, miten olen pärjännyt tämän 30 vuotta ilman kissaa?

Elmeri on omasta mielestään Maailman Valtias ja Kaiken Kuningas, ja hän omistaa aivan kaiken. Röyhkeämpää ja vaateliampaa otusta saa hakea. Elmeri on kova juttelemaan - tai oikeastaan komentelemaan, ja se kyllä ilmoittaa, mikäli ruoka-aika meinaa mammalta unohtua. Elmeri päättää itse, milloin häntä saa silittää. Suurimmaksi osin se on hyvinkin itsenäinen ja omapäinen katti, mutta saa aina välillä aivan hillittömiä rakkaudenpuuskia, ja silloin on vain vastattava tähän rakkauteen. Se puskee niin, että itsellä on nahka rullalla ja kehrää niin kovaa, että kuulostaa maatalouskoneelta. Sillä on myös välillä tapana tulla aamulla tyynylleni ja nuolla hiuksiani. Tähän kuuluu myös hillitön päänahan leipominen, siitä raivaussahakehräämisestä puhumattakaan.

Kössi taas on sellainen mamman mussukka, hieman yksinkertainen pikkukissa, joka kehrää jo pelkästään siitä, että katson sitä. Se tulee kutsusta luokseni ja nukkuu selällään kainalossani. Mikään kovin viisas se ei ole, ja saattaa hyvinkin kävellä pöydän reunan ylitse, kun ei aina muista katsoa eteensä.


Ensimmäinen päivä meillä




Seestan Kreivi Elmeri Ensimmäinen ja hänen viittansa
Kössi ja ihana lahjanaru




2 kommenttia: