Aurinkoista torstaita!

Julkaisin tämän blogin eilen, ja tätä kävi sen jälkeen lukemassa lähes 2000 ihmistä! Olen todella hämmentynyt, kuinka montaa Tihkin elämä kiinnostaa. Kommenteista sekä täällä että Facebookin eri ryhmissä paistaa ihmisten aito myötätunto ja välittäminen tästä pienestä koirasta. Ei näköjään ole myöskään väliksi, onko sitä koskaan tavannut vai ei. Minua koskettaa syvästi kaikki tsemppaukset, onnentoivotukset ja sydämet, mitä Tihki on osakseen saanut, kiitos niistä! Tämä vain innostaa minua päivittämään blogia ahkerasti, että kaikki Tihki-fanit pysyvät perillä, miten neiti edistyy. Matka on varmasti aika pitkä, mutta meillä ei ole onneksi mihinkään kiire.

Jälleen kerran on edistystä tapahtunut. Eilisilta meni Tihkillä taas joko A:n tai minun kainalossa sohvalla makoillessa. Olivat siinä A:n kanssa torkkuneet, kun odottivat minua iltavuorosta kotiin.

Meillä on lähes sama rutiini joka aamu - nousen ylös kahvinkeittoon, jonka jälkeen koirat pääsevät aamupissalle. Tänään Tihkiä ei tarvinnut erikseen hakea sohvalta ulos, vaan se tuli itse! Kutsuin sitä olohuoneen ovelta hihna kädessäni, niin neiti hyppäsi sohvalta alas, venytteli autuaasti ja kipitti eteiseen. Aiemmin sille on pitänyt laittaa hihna kiinni jo sohvalla, ja taluttaa se ulos saakka. Aamu alkoi siis iloisissa merkeissä!

Olen tänäänkin menossa vasta illaksi töihin, joten meillä on lähes koko päivä aikaa ottaa rennosti ja nauttia tuosta ihanasta syysauringosta. 

Aamupäivällä käperryimme Tihkin ja Elmerin kanssa sohvalle ja laitoin leffan pyörimään. Uni kuitenkin vei voiton ja heräsin hetkeä myöhemmin lopputeksteihin. Leffaseurakin oli täydessä unessa.

Kävimme lenkillä tuossa viereisellä hakkuuaukealla, siellä on helpompi kulkea Tihkin hihnan kanssa, kun sitä ei tarvitse koko ajan pyöritellä puiden ja risujen ympäriltä pois kuten metsässä. Hihnassa kävely ei Tihkiltä vielä ihan luonnistu niin mallikkaasti, että se pysyisi yhdellä puolella, vaan se siksakkaa puolelta toiselle ja jää usein taakseni kävelemään.

Sisälle tulo lenkiltä on jostain syystä Tihkille vaikea asia. Ulos mennessä ei eteisessä odottelu stressaa sitä normaalia enempää, mutta sisälle tullessa se alkaa hermoilemaan jo ovea lähestyttäessä. Hirveällä vauhdilla se kipittää sisälle ja eteisessä se säpsähtelee ihan kaikkea ja ryömii pienenpienenä lattiaa pitkin. En ole tälle keksinyt mitään selitystä, mutta olen ottanut tavaksi silitellä sitä rauhallisesti niin kauan, että se selkeästi rauhoittuu ja ottaa sitten vasta hihnan irti. Tämä tapahtuu siis joka kerta. 

Se selkeästi on ruvennut enemmän reagoimaan ympäristöönsä ja omaan nimeensä. Se myös on kovasti kiinnostunut kissojen pitämästä metelistä, kun ne vetävät rallia yläkerrassa. Se tuijottaa olohuoneessa kattoon ja kallistelee päätään korvat höröllään. Kun sille kertoo metelin lähtevän kissoista, se ihan selkeästi kuuntelee. Se tuntuu muutenkin kovasti kuuntelevan, mitä sille puhuu, varsinkin, jos puhuu kuiskaillen. 

Tihki on meillä nyt viidettä päivää, ja voi jestas, miten se on jo rakas!