Taas on Tihki tehnyt uuden harppauksen kohti normaalia koiranelämää! Tällä viikolla A kokeili, miten se pysyisi pihassa irti. Itsellänikin se oli käynyt mielessä, mutta A ehti ensin. Eikä mitään ongelmia! Siitä lähtien on jätetty Tihkinkin flexi naulakkoon ja se on saanut hengailla pihalla kanssamme ja lenkityksetkin on menty ihan vain panta kaulassa. Sitä on hauska seurata, kun tämä uusi kokemus oli sille taas yksi sulka rohkeushattuun - se saa ilohepuleita ihan käsittämättömistä syistä ja ryntäilee päättömänä pitkin pihaa, se tutkii ympäristöään aivan eri tavalla kuin aiemmin ja se jopa vispaa häntäänsä usein. Jos olemme pihalla vaikka puunhakureissulla, se touhuaa omiaan minun ollessa puuvarastossa, mutta kun lähden kantamaan puukoreja sisälle, se seuraa minua kuin tokokoira konsanaan. Sama ihan lenkillä ollessa, se saattaa unohtua haistelemaan jotain mielenkiintoista hajua tai spurtata poikien perässä vähän matkaa eteenpäin, mutta palaa aina lähettyvilleni ja selkeästi seuraa, missä kuljen ja mitä teen. :)
Tässä vähän kökkönen video tämänaamuiselta pissalenkiltä. Myös pojat edustavat vilahtamalla ohitse ja pärisemällä videon lopussa toisilleen, kun törmäsivät toisiinsa. Pöljät.
Muutto on nyt ehkä pahimmassa vaiheessa - kaikki tavarat on kannettu tänne uuteen kotiin ja talossa on hankala liikkua, kun joka paikka on täynnä pahvilaatikoita ja jätesäkkejä. A lähti työreissulle reiluksi viikoksi, joten minulla ei ole edes apukäsiä nostelemassa esimerkiksi televisiota paikalleen. Kissojen mielestä tämä kaaos on vain hauskaa, kun voi leikkiä vaanimisleikkejä tavaroiden keskellä ja kiipeillä kirjapinojen päällä.
Tällaisia varpaanlämmittäjiä minulla oli eräs ilta
Koira, joka vielä viime kesänä pelkäsi ihmisiä kuollakseen katsoo nyt meidän kanssamme televisiota ja toimii myös tyynynä yhteisillä päiväunilla
A nappasi salakuvan meistä päikkäreillä
Maalaiselämä on rankkaa varsinkin sunnuntaiaamuisin!
Facebook-ryhmässä olijat tietävätkin jo, miksi blogi on viettänyt hiljaiseloa useamman viikon. Löimme joulukuun puolessavälissä talokaupat lukkoon ja tarkoitus oli muuttaa vuodenvaihteen jälkeen. Tulimme uudelle talolle viettämään joulua ja tulimme siihen tulokseen, että jäädäänkin saman tien tänne. Talo myytiin meille irtaimistoineen, joten pystyimme asettumaan heti taloksi. Olemme kuskailleet tavaraa vanhalta talolta aina menojemme mukaan, ja loputkin tavarat sekä huonekalut pitäisi tuoda vielä ennen kuun puoltaväliä.
Puhelimella blogin päivittäminen on sen verran hankalaa puuhaa, että halusin odottaa pöytäkoneen saapumista.
Pitää sen verran esitellä tätä uutta kotia, että ymmärrätte, kuinka iloinen tästä löydöstä olen. Talo on pienen kylän laitamilla, pienen tien päässä metsän ja peltojen keskellä. Lähin naapuri (1 kpl) on kilometrin päässä, seuraavat sitten reippaasti kauempana. Kauppaan on matkaa 8km ja kaupungin keskustaan 35km. Eli siis tarpeeksi kaukana, muttei liian.
Talo itse on 50-luvun rintamamiestalo, pihasta löytyy iso piharakennus saunoineen ja tonttia yli hehtaarin verran. Joikun ja Tempon hihnalenkit ovat siis historiaa, ja ne saavat juosta sydämensä kyllyydestä sekä omalla pihalla että viereisissä metsissä. Tihkin kohtalo on vielä ulkoilla hihnan päässä, mutta toivottavasti jossain vaiheessa sekin voi maistaa vapauden huumaa.
Tällaisissa maisemissa nykyään käydään aamupissalla
Eläimet ovat kotiutuneet todella hyvin tänne, Joiku ja Tempo ottavat kaiken irti omasta pihasta.
Ja Tihki! En tiedä, mikä hyvä karma kaltoin kohdelluille koirille tässä talossa leijuu, mutta Tihki on reipastunut tässä kuluneen viikon aikana enemmän kuin koko meillä olonsa aikana. Se osallistuu perheen touhuihin, tulee omatoimisesti keittiöön, sekä ruoka-aikana että muutoinkin ja on muutenkin kuin aivan toinen koira. Meillä on käynyt vieraita, eikä se ole ollut heistä moksiskaan. Sen koko olemus on muuttunut paljon reippaammaksi ja lenkillä se ei enää vedä häntäänsä koipien väliin, vaan se on rennosti kaarella, kuten porokoirilla yleensä. Olemme viettäneet paljon aikaa koko perheen voimin samassa huoneessa ja Tihki myös nukkui pari yötä vieressäni. Se ei enää ahdistu läheisyydestä niin paljon kuin aiemmin, ja tuntuu jopa nauttivan silittelystä ja rapsuttelusta.
Koira, joka vielä kesäkuussa pelkäsi ihmisiä kuollakseen
Ensimmäinen päivä uudessa kodissa vei mehut koko kolmikolta
Lappalaisjaosto päiväpötköttelyllä
Yllätin Tempon ja Tihkin nuhjaamasta keskenään tässä pari päivää sitten. Yllätys se oli siksi, että Tempo on aiemmin ennemminkin väistänyt Tihkiä, eikä ole sen kanssa kummemmin kaveerannut. Johtunee Tihkin alkuaikojen murinoista ja hampaannäyttelyistä. Nyt näköjään aika on kypsä myös näiden kahden ystävyydelle.
Tihki ja Elmeri taas ovat edelleenkin parhaat ystävät, kuinkas muutenkaan.
<3
Puuhasteltavaa tässä vanhassa talossa riittää, mutta yritän parhaani mukaan päivitellä tänne kuulumisia aina, kun vaan suinkin kerkeän. Facebook-ryhmään tulee vähän useammin laiteltua kuvaterveisiä, kannattaa kurkkia sinnekin aina välillä.
Taisin viime postauksessa mainitakin, että Tihkin edistyminen on ottanut vähän takapakkia. Nyt päätimme, että on aika ottaa seuraava askel ja tulla pois mukavuusalueelta. Tihki tuotiin keittiöön ja olohuoneen oviaukkoon laitettiin portti, ettei se pääse pakenemaan takaisin sohvan suojiin. Hetken aikaa oli pieni paniikinpoikanen, mutta juuston ja koirakavereiden voimalla tuli uskallusta ja tilanne rauhoittui.
Juustojakelu!
Siinä sitten koko perheen voimin vietettiin iltaa keittiössä, ja Tihkikin oli yllättävän rentona tilanteessa. Kissojen painileikit vähän hirvittivät, ja Tihki suureksi ilokseni haki turvaa minusta ja nojaili jalkoihini, kun kissojen riekkumista seurasi. Sydänhän siinä oli sulaa.
Tänään jatkettiin samalla kaavalla, ja sohvalla nukutun yön jälkeen Tihki tuotiin taas keittiöön aamupuuhiin mukaan. Se sai myös ruuan muiden kanssa keittiössä, ja hyvin maistui. Vaikka Tihki saa meillä ruuan viimeisenä, se oli valmis ennen ensimmäisenä ruokansa saavaa Joikua ja yritti kovasti kyttäillä, mitä muiden kupeista löytyy. Vaikka suurin osa keittiössä vietetystä ajasta kuluu Tihkillä pöydän alla, joutuu se kuitenkin olemaan nyt enemmän mukana arjessa kuin sohvannurkassa kyhjöttämällä. Se on nyt kuitenkin jo sen aikaa ollut osana meidän perhettämme, että on aika välillä uskaltaa vähän enemmän kuin oikeasti uskaltaisikaan.
Mamman jalkoihin nojailija
Juustotarjoilussa osingoilla myös Elmeri
Huonolaatuinen kuva, kun lappalaiset pusuttelivat keittiön pöydän alla
Meille tuli tänään postipaketti. Tontut olivat sen kuulemma ensin toimittaneet väärään osoitteeseen ja mutkan kautta se sitten päätyi meille. Vaikka vielä ei olekaan joulu, päätettiin avata se, kun kovasti kiinnosti, mitä se mahtaa sisältää. Paketista paljastui ihana kokoelma vähän jokaiselle jotakin. Siellä oli koiran vinkuleluja, tennispalloja, kissanleluja ja herkkuja sekä koirille että kissoille. Ja vähän meille ihmisillekin. Ihana Anni Turusta on paketin takana, suurkiitos! Hämmentävää, miten Tihkin tarina koskettaa niin monia, ja jopa niin kovasti, että joku lähettää lahjapaketin koko perheelle. Jestas, miten tulin hyvälle tuulelle! :)
Tihkiä paketin sisällön rapina kiinnosti, mutta se ei keittiön pöydän alta uskaltautunut lähemmäs tutkimaan. Joiku olisi kaivannut herkkuja, mutta Tempo rakastui yhteen vinkuleluun. Se kulkee tälläkin hetkellä ympäri taloa lelu suussaan sitä vinguttaen. Kissat taas ihastuivat siihen kissoille oleelliseen - pahvilaatikkoon, kuinkas muuten.
Innokkaat apulaiset auttavat paketin avaamisessa
Tihkiäkin rapina kiinnosti
Laatikko kerkesi olla tyhjänä varmaan 10 sekuntia, kun siellä oli jo kissa
Tällainen kasa sieltä löytyi kaikkea kivaa!
Vielä kerran iso kiitos Annille hyvästä mielestä! Tontut varmasti muistavat myös teidän perhettänne jouluna.
Viime viikonloppu oli Tihkille jännittävää aikaa. Ensimmäistä kertaa oli koko porukka koolla, kun kaikki kolme osa-aikalasta tulivat kylään. Neiti A:n Tihki olikin jo aiemmin tavannut, ja kaikki oli mennyt oikein jouhevasti. Neiti A nuoresta iästään (pian 4 vuotta) huolimatta on kokenut konkari eläinten kanssa, ja osaakin todella hyvin Tihkin seurassa olla.
Tihki joutuikin jakamaan rakkaan sohvansa Herra O:n kanssa, ja yllättävän suvereenisti se yönsä viettikin herra O:n jalkopäässä. Herra O kertoi, että oli ensimmäisenä yönä herännyt, kun Tihki oli Joikun kanssa hammastellut ja nujunnut jotain koirien omia, yöllisiä leikkejä.
Olimme lapsia ohjeistaneet, että Tihkiä luultavasti jännittää todella paljon uudet tuttavuudet, joten on ehkä parempi, että antavat sen olla omassa rauhassaan ainakin näin ensimmäisenä tapaamiskertana.
Kävimme Tihkin kanssa pihalla samaan aikaan lasten kanssa ihmettelemässä ensilunta, ja kovat äänet kyllä neitiä kovasti jännittivät. Menimme takapihalle ääniä karkuun, Joiku oli seuramiehenä. Siellä oli Tihkillä parempi mieli ja se pystyikin rennommin tutkailemaan uutta lumipeitettä. Pieni hepulikin saatiin aikaan!
On käynyt ilmi, että Tihkillä on hieman taipumusta lelujen nakerteluun. Eilen huomasin, että Tempon rakkaan Pupun toinen etutassu oli purtu irti. Tempo itse ei lelujaan tuhoa, ja se oli mukanamme lasten kotiinvientireissulla, joten ei vaadittu kummempia CSI-tiimejä päättelemään, kuka oli syyllinen:
Naurattihan se. Tihki Tihkiäinen, joka ei uskalla edes keittiöön tulla, on omatoimisesti hakenut lelulaatikosta lelun ja aikansa kuluksi sitä jyrsinyt.
Tihkiä vähän ärsytti, kun Tempo tuli ihan liian lähelle
Huh, meneepäs aika vauhdilla! Tässä on hurahtanut pitkä pätkä töissä ilman vapaapäiviä, ja tämä blogin päivittäminen on häpeäkseni jäänyt ihan taka-alalle. Ihania kommentteja tänne on lukijat jättäneet, ne ovat lämmittäneet mieltäni, ja olen ne kyllä kaikki lukenut. Kiitos edelleen!
Pitää ihan miettimällä miettiä, mitä kaikkea on tapahtunut sitten viime päivityksen.
Tihkin rohkeuden kehitys on ehkä jonkin verran hidastunut. Olen esimerkiksi pikkuhiljaa siirtänyt Tihkin ruokakuppia poispäin olohuoneesta, ensin kynnyksen luo, sitten kynnyksen yli ja siitä pikkuhiljaa hilannut sitä eteistä pitkin. Viimeisen muutaman päivän aikana Tihki ei ole uskaltanut mennä syömään, jos kuppi on ollut kovinkin kaukana, ja olen sen joutunut siirtämään takaisin kynnyksen lähelle. Yhä edelleen se kyllä rupeaa piipittelemään olohuoneessa, kun kuulee, että ruokakuppien täyttö on meneillään, mutta ei silti uskalla tulla olohuoneesta pois. Ainoa tilanne, missä se sieltä poistuu, on uloslähtö.
Pieniä valonpilkahduksiakin onneksi on. Muutamana aamuna Tihki on selvästi saanut pieniä hepuleita aamupissalle lähtiessä. Hyvin pieniä, ja hyvin tihkimäisiä, mutta hepuleita kuitenkin. Se säpsyilee korvat takaviistossa eteisessä silminnähden intopiukeana, kunnes muistaa, että pitikin jänskättää. Ne on niitä hetkiä, kun se oikea Tihki sieltä aran koiran kuoren alta pilkistää, ja jotka antavat toivoa, että Tihkistä vielä jonain päivänä tulee Onnellinen Koira. Hassuna yksityiskohtana mainittakoon, että sohvalle Tihkin kanssa ilmestyy aina pehmoleluja, ja veikkaan, että Tihki ne itse sinne kantaa.
Eräänä päivänä A:n tullessa töistä kotiin, oli vastassa oikea vahtikoira! A sai kuvattua olohuoneen ikkunan läpi salaa videopätkän, missä Tihki seisoo nojatuolilla ja haukkua louskuttaa oikein komeaa vahtihaukkua. Onneksi asutaan maalla, niin ei tarvitse pelätä naapurisovun puolesta.
Videoista puheen ollen, sain vihdoin ja viimein videolle, kun Tihki heiluttaa häntää:
Eilen tuli kuluneeksi viikko siitä, kun Tihki meille saapui. Siihen viikkoon on mahtunut kaikennäköistä edistystä ja monenmonta onnenhetkeä.
Viikonloppuna oli sen verran kiirus, etten kerinnyt tännekään kirjoitella, Facebookin puolelle laittelin jotain kuvamateriaalia viikonlopun tapahtumista. (Jos ette jo ole liittyneet Hullunkuriton perhe -ryhmään, tehkää se nyt!)
Tihki sai instant-tupeen Elmerin avulla!
Harjoittelimme hieman olohuoneesta poistumista, lihapullien avulla tottakai. Tempo ja Joiku yllättäen olivat hanakasti kyllä tässä tapahtumassa mukana, koska lihapullat. Olimme poikien kanssa eteisessä ja huutelin Tihkiä mukaan myös. Se kyllä kuuli, että pojat saavat jotain herkkuja, ja olohuoneesta kuuluikin armoton steppaus sohvan ja nojatuolin välillä. Hetken päästä kuului hyvin tomera VÄY, kun Neiti Arkajalka ei nähnyt, mitä siellä eteisessä oikein tapahtuu, ja se selkeästi ärsytti. Lopulta se uskaltautui kuitenkin kynnykselle kurkkimaan. Siinä se aikansa seurasi ja nuoleskeli huuliaan, kun pojat söivät lihapulliaan. Näki kyllä, että hinku samoihin puuhiin oli hillitön, mutta kun ei uskallus ihan riittänyt. No riitti se sitten loppujen lopuksi, ja yhden lihapullan se kävikin luotani hakemassa, jonka jälkeen se kipitti nopeasti takaisin olohuoneeseen turvaan. Tämä oli kuitenkin suuri edistys, sillä eihän se ole (todistettavasti ainakaan) muissa huoneissa omaehtoisesti käynytkään. Ahne koira on helppo motivoida!
Apuopettajat - ja on se oppilaskin siellä taustalla
Uskalsinpas!
Sunnuntaina seurasin sydän onnesta sykkyrällä, kuinka Elmeri, tuo Maailman Valtias, Kaiken Omistaja, joka ei koirista välitä tuon taivaallista, hyvin määrätietoisesti tassutteli sohvalla köllöttelevän Tihkin viereen hurjasti kehräten ja meni ihan kylkeen kiinni kerälle. Tihkiä hetken aikaa ilmeestä päätellen vähän hirvitti tämä tällainen yllättävä läheisyys, mutta lopulta sekin rentoutui, ja kohta parivaljakko oli täydessä unessa minun räpsiessä heikkolaatuisia kuvia tippa silmäkulmassa vieressä. Reippaat puoli tuntia ne siinä tuhisivat umpiunessa, ja minulla viivästyi ruuanlaittokin, kun en malttanut siitä lähteä. Kyllä Elmeri on sitten viisas kissa.
Tämä aamu alkoi hyvinkin sykähdyttävissä merkeissä. A heräsi siihen, että Tihki haukahti alakerrassa. Nousin ylös ja olohuoneen ovelta huikkasin, että lähdetäänkö aamupissalle. Tihki hyppäsi samantien ylös ja kipitti suoraan eteiseen, jossa se korvat töröllään steppasi eestaas, mutta ei yhtään hermostuneen oloisesti, vaan enemmänkin innokkaana. Se seurasi koirapoikien esimerkkiä ja istahti sievästi odottamaan, että hihna laitetaan kiinni. Se oli selvästi iloisissa fiiliksissä lähdössä ulos.
Muutenkin se on nyt paljon rennomman oloinen kuin vielä eilen, saati toissapäivänä. Kehitystä tapahtuu joka päivä, ja jokainen uusi rohkaistumisen merkki saa sydämeni mykkyrälle, kun olen niin iloinen tuon pienen Tihkiäisen puolesta. Muutaman kerran se on heilutellut häntäänsäkin. Ympäristöön se kiinnittää yhä enemmän huomiota, samoin meihin sillä on jo ihan eri kontakti. Vielä ei ole kulunut edes viikkoa siitä, kun se meille tuli.
Ajattelin nyt viikonloppuna mennä auttelemaan Jokimaan eläintalolle, lauantaina minulla on iltavuoro ja sunnuntai vapaa, ja A on molempina päivinä töissä, niin minulla on paljon luppoaikaa. Talolla tarvitaan kuumeisesti apua, niin hyvin kerkeän tunnin, pari siellä jeesimään.
Tempo & Tihki
"Joiku meni mun nojatuoliin!"
Tämä on toiselta päivältä, kun Tihki antoi Tempon tulla viereiselle nojatuolille torkkumaan.
